Posts Tagged With: sade

Pyynikin Näkötorni

Pyynikin Näkötornille saatiin kyyti Suur-Tampereen toimittajalta Taru Oksaselta. Laatikot ja mullat olimme jemmanneet jo aikaisemmin lähistölle. Taivaalta tihutti vettä joten päätimme aloittaa munkkikahveilla, ihana Taru tarjosi. Heikki jutteli Munkkikahvilan pitäjän kanssa laatikoista joka ilahtuneena sanoi pitävänsä kasveista huolta kuin omista kukkasistaan.Kuva

Laatikoihin tulee ainakin tomaatteja ja pohdimme istuttaisimmeko myös kehäkukkia, niitä voi käyttää ihonhoitoon ja teenä mutta arvelimme etteivät ihmiset välttämättä osaa hyödyntää niitä. Saimmepa kuitenkin aatoksen että kehäkukkia voi poimia ihan vain antaakseen sen vaikkapa jollekulle ihanalle! Kukkien poimiminen kun on usein puutarhoista niin kovin kiellettyä. Näitä kukkia saa poimia!

Kun oli aika ryhtyä hommiin satoikin jo kaatamalla. Istutustouhuja ja meidän haastattelun voi lukea Suur-Tampereen jutusta 17.6 Yhteisöllistä satoa kaikkien poimittavaksi. Kiitos Taru!

Myöhemmin kävimme Näkötornilla vielä uudemman kerran Tittariinan kanssa, juuri munkkikahvilan sulkemisajan jälkeen. Saimme lämpimän pussillisen ylijääneitä herkkumunkkeja! Laitoimme paikalle vielä kaksi laatikkoa lisää.

Kuva

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuomas

Categories: Ei kategoriaa | Avainsanat: , , , , , , , | 3 kommenttia

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.