Olipa kerran idea rakentaa puutarha koululaisten kanssa, niin että se laitettaisiin johonkin hienoon paikkaan kaupungissa. Suunnitelma eteni matkan varrella ja kaverin loistovinkistä oivallettiin, että puutarha olisikin idyllisintä tehdä vanhainkodin pihalle. Tiedättehän lapset ja vanhukset… Kouluistahan puuttuu resursseja, ja sitten on vanhusten passivoitumista, merkityksellisyyden puutetta ja yksinäisyyttä. Varmaan vanhuksille voisi olla melkein kuin uusi elämä päästä osaksi lasten puutarhaprojektia!
Lähetin ehdotuksen sähköpostitse Tampereen steinerkoululle. Sieltä vastasi opettaja Lenita Rintala, jonka tulevan 3 A -luokan kanssa päästäisiin ryhtymään tositoimiin.
Olin keväällä työharjoittelemassa koululla, ja teimme samalla pienryhmätyönä muksujen kanssa suunnitelmat kasvatuslaatikoita varten. Huomasin saavani kiitosta siitä, että tunnit saattoivat olla parempia kuin välitunnit, koska sai itse päättää mitä piirtää. Suunnitelmista kehkeytyi erimallisia laatikoita, tuuliviirejä, linnunpelättejä, satokasveja, lihansyöjäkasveja ja perhosia houkuttelevia kasveja. Erityisen ihana idea oli viedä vanhuksille myös sisäkasveja, jos kaikki eivät pystyisi kulkemaan ulos asti puutarhaa ihastelemaan.
Aivan erityisen ylpeä olin tästä erään oppilaan suunnitelmasta: oppilas piirsi ensin nuijan, jolla hajotti laatikon. Sanoin, että siitä pitää kerätä laudat talteen, niin niitä käytetään uuden laatikon rakentamiseen. Siitäkös hän innostui, keräsi mielikuvituslaudat talteen ja piirsi mahtavan Tammipylvään kasvatuspyramidin ja suunnitteli, että siellä voisi kasvattaa auringonkukkia, jotka sitten voisi hajottaa nuijalla. Näin auringonkukista saataisiin kultapölyä, josta voi sitten tehdä kultaharkkoja, ja kultaharkot voi myydä ja saada paljon rahaa! Sanoin, ettei hajotetuista auringonkukista tule kultapölyä, vaan auringonkukan siemenmurskaa. Hän ei siitä lannistunut vaan keksi, että voimme sitten hajottaa auringonkukkia nuijalla, saada siitä siemenmurskaa ja syöttää niitä linnuille. Eikö olekin nerokasta? Jätän kertomatta, mikä suunnitelma lintujen varalle oli.
Luokka kävi keväällä 2016 vierailulla Tampereen Kotilinnasäätiön tiluksilla tutustumassa paikkaan ja sen asukkaisiin. Puutarha tullaan siis viemään keväällä 2017 vanhusten asuntolan pihalle ja jätetään kesäksi heidän hellään huomaansa. Se on erinomaisen kätevää siitäkin syystä, että kesäisin lapset ja koko koulun henkilökunta ovat kesälomalla, eikä koululla olisi ketään hoitamassa kukkarukkia.
Laatikot rakennettiin tänä syksynä. Rakentaminen oli välillä aivan huippua, niin että kisattiin lähinnä siitä kenen vuoro on naulata tai sahata. Kyllä muksut tykkäävät päästä tekemään! Joskus taas rakentaminen oli yhtä taistelua. Muksut eivät aina halunneet tehdä laatikoita, vaan esimerkiksi leikkiä tornissa. Huomasin, että jos lapsukaiset päästää leikkimään torniin liian lepsusti, niin siitäkös se yltyy, ja kohta kukaan ei ole enää rakentamassa laatikoita.
Laatikot rakennettiin kahdessa viikossa aamupäivätunneilla. Toisella viikolla lapset keksivät alkaa veistellä ylimääräisistä puupaloista omiaan: rakentui älypuhelinpalikoita, mitkä sisälsivät Pokemon Go -juttuja. Ja lentokone, jonka sain lahjaksi yhdeltä oppilaalta. Se oli kaunista.
Laatikoiden rakentamisen yhteydessä opeteltiin mittaamista, laskutoimituksia ja suunnitelmien piirtämistä. Laatikot saatiin määräaikaan mennessä kasaan nauloilla, vasaralla, sahalla, mittanauhalla, kynällä ja kulmaviivaimella, ja niitä tuli lasten suunnittelemina muutamaakin eri mallia. Kolme suorakaiteen mallista, yksi pöydänmallinen ja yksi ällistyttävä pyramidi.
Seuraavaksi muksut loihtivat laatikoiden ympärille satuja, jotka maalataan ja askarrellaan myöhemmin maisemiksi tuleville kukkasille.
valoa ja paljastaisi sateenkaarikaaviosta sen kätketyt salat. Luin netistä, että jos näytteessä on
sointiin, kaavioiden piirtämiseen, ja se toimii databasena referenssikaavioiden jakamiseen. Laitteella saatujen tulosten analysointiin tarvitaan nimittäin referenssikaavioita, esimerkiksi kaaviokuva siitä millaisen jäljen glukoosi jättää sateenkaareen. Näin voimme esimerkiksi tarkastella millaisia jälkiä tutkittavasta sateenkaaresta löytyy ja verrata niitä kirjallisuudessa jo varmistettuihin glukoosinjälkiin.
Saimme laatikot istutettua Sorsapuistoon, Kalevan harjulle ja Verkatehtaan puistoonkin, viimeisimmän kerätessä ohikulkijoiden suurta ihmetystä ja epäluuloakin. Mutta lopulta positiivinen ulosanti tuntui voittavan. Ihmisistä taitaa sittenkin pohjimmiltaan olla aika kivaa kohottaa tukensa viattomuudelle. Laatikoiden asetteleminen oli luovaa touhua, jonkinlaista ajatuksenlukua ihmisten kulkureittejä mittaillessa ja tulevan kasvuston näkyvyyttä arvaillessa. Jokainen paikka tuntui imaisevan ajatuksen omakseen, juuri omalla tavallaan, ja lannoitteella täytetty laatikko sulautui kuin maalattuna aina joka maisemaan. Tuolla se sointuu silmään vasten lammenrantaa, tuolla somistaa harmaan seinän betonilakanaa. Tahdoin, ja tahdon yhä nähdä tämän pysyvänä projektina, tahdon nähdä vekkulia värimaailmaa ja kasvavaa elämä ylistävän pienoispuutarhan aitona osana ihmisen kaupunkia, ihmisen kotia.
Mietimme pitkään millaisen tekstin laittaisimme laatikoihin, jotenkin lyhyesti ja ytimekkäästi siitä tulisi ilmetä laatikon tarkoitus. Idea tuli eräältä yhteisölliseltä nettisivulta, nimittäin 
Suomen Talkoot 